Viimeksi käydessäni neuvolassa terveydenhoitaja kyseli ajatuksiani lähenevästä synnytyksestä. Vastasin ettei synnytys muuten huolestuta, paitsi että koronasta johtuvan poikkeustilan aiheuttamat tukihenkilörajoitukset ovat suuri huolenaiheeni. Korona ei ole lähdössä Suomesta mihinkään pitkiin aikoihin (liekö lähtee ikinä) ja pahoin pelkään, että elokuussa vauvan lasketun ajan aikaan rajoitukset ovat vielä voimassa.
Omasta miehestä oli ihan hirveästi apua esikoista synnyttäessäni jo avautumisvaiheessa, jossa tällä hetkellä rajoitusten takia isä/puoliso tai tukihenkilö ei saa olla mukana. Äidin päästessä saliin saa silloin isän/tukihenkilön kutsua paikalle. Ja kaiken huippu on se, että jos synnytyksessä päädytään syystä tai toisesta sektioon, niin tukihenkilöllä ei ole pääsyä mukaan tilanteeseen. Kyllä mä sen ymmärrän, että rajoituksilla pyritään suojelemaan henkilökuntaa, synnyttäviä äitejä ja vauvoja, mutta laaditut rajoitukset tuntuvat kohtuuttomilta äitejä ja varsinkin puolisoja kohtaan.
Me oltiin sairaalalla monta tuntia ennen kuin pääsin saliin, enkä olisi voinut kuvitella viettäväni sitä aikaa ilman miestä. Mies oli tärkeä tuki ja häneen pystyi turvautumaan kipujen ottaessa vallan. Varsinkaan synnytyksen jälkeen miehestä saatua apua en voi millään tavoin vähätellä. Olin todella, todella kipeä synnytyksen jäljiltä, enkä saanut nostettua vauvaa viereeni ilman apua. Vauva oli meidän molempien esikoinen, joten pidin sitä tärkeänä että isä pääsi opettelemaan vauvan hoitoa hoitajien johdolla. Perhehuoneessa oli hyvä olla ja mies oli meidän kanssa koko sairaalassa vietetyn ajan eli mun ei tarvinnut kutsua hoitajaa jatkuvasti paikalle auttamaan vauvan kanssa.
Viimeksi synnytyksen alkaessa odotin innoissani mitä tulee tapahtumaan ja milloin saamme pojan ensimmäistä kertaa syliin. Tämän nykyisen raskauden kohdalla synnytystä koskevat asiat lähinnä ahdistavat ja mulla on ollut "äkkiä pois alta"-olotila. Mietinpä tuossa jo puolivitsillä, että se ambulanssiin matkan varrelle tai kotieteiseen synnyttäminen kuulostaa oikein loistavalta idealta verrattuna sairaalalla oloon ilman tukihenkilöä (mm. avautumisvaiheessa). Tällä tokalla kierroksella taidetaan nyt muutenkin odotella kotona niin kauan kuin pystyn olemaan ilman kipulääkkeitä.
Toiveena on polikliininen synnytys ja jos kaikki menee tulevassa synnytyksessä hyvin, haluaisin päästä sairaalasta vauvan kanssa kotiin mahdollisimman nopeasti. Luotan täysin synnytyssairaalani hoitohenkilökuntaan, mutta kukaan heistä ei tietenkään korvaa oman mieheni tukea silloin kun sitä tarvitsen.
Synnytykseen on vielä kolmisen kuukautta jäljellä ja tilanne varmasti muuttuu ennen elokuuta moneen kertaan. Toivottavasti kuitenkin elokuussa isät/puolisot/tukihenkilöt jo pääsisivät synnytyksiin mukaan samalla tavoin kuin aina.
 |
| Voihan vauvakupla. Sinne pääsyä tässä jo kovin odotellaan. |
-Anna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti